perjantai 13. joulukuuta 2013

tunnustus


jos olisin toisenlainen
en haluaisi muuta kuin sinut
olet se ainoa
ainoa joka minuun jätti jäljen
olet se oikea
oikea vaikka kaikki menee väärin

neuvo


itke vain,
 kunnes olet taas vahva

minäkin olen kyynelistä kirkastunut
jokaisesta valvotusta yöstä herännyt
päättänyt, kironnut
vahvistunut ja voimistunut

maanantai 9. joulukuuta 2013

salaisuus

mitä minä teen
kun vahingossa hajotin sinut
ja jokaisen sanan pudottua
kosteana paidalle
olin enemmän ja kipeämmin
rakastunut


perjantai 6. joulukuuta 2013

betonisydämen palasia

Lepääminen ja ajatteleminen on erilaista kaupungissa kuin metsässä. Metsässä ihminen on erilainen. Ei ole vielä hallinnut ympäristöään. Emilian kaupunki on joskus ollut tiukasti hallittu, mutta nyt metsän ja kaupungin raja on hämärtynyt. Se on näennäisesti siinä, saniaisten ja asfaltin kohdalla, mutta metsä valtaa kaupungista otetta koko ajan enemmän ja enemmän, tekee reikiä asfalttiin ja kasvaa läpi harmaiden rakennusten. Lopulta kaikki on palasina ja he ovat taas metsässä, turvassa, kotonaan, kuten pitääkin.


Aleksei nukahtaa saman tien puoliuneen, kuumeiseen valveuneen. Unessa sammuneet katuvalot sanovat: talvi tulee, jää pimeään, mutta Emilian käsi on pieni ja viileä, ylioppilaista tulee teekkareita, sitten tulee arkkitehtejä, atomeista rakennetaan elementtejä, elementeistä mekaniikkaa ja hallintojärjestelmät irvistelevät hänelle kuin valtionpäämiesten loputtoman laihat kasvot. Raha ei kai olekaan ikuinen mahti, Aleksei huomaa ajattelevansa ennen kuin ääni sanoo: nyt sinä kuolet.  

Samaan aikaan kahdeksan kerrosta alempana Emilia makaa vuoteessaan ja kuuntelee isän puhuvan unissaan. Sanat ovat arvoituksia, arvoitukset tarkoituksia ja tarkoitukset merkityksiä. Emilia ei saa unta, kaikki jännitys kihelmöi vieläkin sormenpäissä. On niin pimeää, että raja Emilian ja pimeyden välillä tuntuu vuotavan. Vain hän tietää, että yläkerrassa nukkuu erästä sattumaa paennut mies.

tiistai 26. marraskuuta 2013

kuuntele



kuuntele sadetta, minun märkää kylmää sydäntäni
sanoi marraskuu meille
kuuntelen miten tänään menee ukrainassa
se tuntuu hirveän pahalle

katoilta valuu alas
mustaa öljyä
se jäätyy asfaltille
betonilla on salaisuus,
se on lisäaine
joulushoppailu ja viina ei lämmitä kumpikaan
ollaan taas pakkasen puolella

mutta olen rakastunut sinun ääneesi
maailma on niin kaunis,
että itkin sille tänään
ensi vuonna parannan sitä
joka ikinen päivä

lauantai 14. syyskuuta 2013

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

se on sitä mitä täällä nään

Olen laiska bloggaaja. Ideoita kaikenlaisiin tekotaiteellisiin tunnelmapläjäyksiin kyllä riittäisi, mutten ikinä saa aikaiseksi. Vaan nyt on kuulkaas tilanne sellainen, ettei tänne ole vierailtu aikoihin edes pornospämmivirussivuilta. Niinpä taitaa olla korkea aika päivittää sen verran, että elossa ollaan. En päässyt (taaskaan) muualle opiskelemaan ja päätin pyhästi, etten enää ikinä osallistu mihinkään pääsykokeisiin. Se on jotenkin niin turhauttavaa. Ensin näkee hirveästi vaivaa, ja sit todennäköisyys saada jotain aikaan on kuitenkin pieni. Tiedän, että jos ei veikkaa niin ei voi voittaa, mutta toisaalta hullu paljon työtä tekee ja viisas pääsee vähemmällä. Eiköhän sitä pääse tekemään jotain kiinnostavaa ilman moisia koetuksiakin. (Joo no nyt varmasti haen taas ensi vuonna johonkin. :D)

Radiohiljaisuus selittyy laiskuuden ohella pitkälti sillä, että olen viettänyt heinäkuussa paljon leppoisaa maalaiselämää marjanpoiminnan ja mummolavisiittien merkeissä enkä ole siksi parhaimmillaan yli viikkoon tietokonetta avannutkaan. Tänään olen vaihteeksi kököttänyt Helsingissä hikisessä kämpässäni, kuunnellut ripiitillä Punaista tiiltä ja miettinyt maailmanvalloitustani. Kyse ei kuitenkaan ole vallankumouksesta sosialismin hengessä, vaan henkilökohtaisesta tulevaisuudestani. Jos tekisin kuten kunnon ihmisen pitääkin, valmistuisin noin kolmen vuoden päästä filosofian maisteriksi ja tekisin ahkerasti töitä nelkyt vuotta eläkeikääni asti. Jos jotain on mulle viime vuosina kirkastunut, niin se, että en tule tekemään kuten kunnon ihmisen pitääkin. Se taas ei ole ihan täysin kirkastunut mitä sitten teen. Luotan, että tilaisuuksia ilmaantuu aina sille, joka on niihin valmis tarttumaam. Näin etukäteen suunniteltuna ajattelin lähteä vaihtoon tai hakea johonkin jännään maisteriohjelmaan, ellen sitten pidä jonkinlaista välivuotta seikkaillen Siperian huudeilla ja kirjoittaen tulevaa maailmankirjallisuuden kulmakiveä.




sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kilpisjärvi II

Sain loputkin reissussa otetut kuvat valmiiksi, joten tässä tulee lisää komeita maisemia! Käytännön toteutuksesta voisin kertoa sen verran, että koska aikaa ei ollut perusteelliseen maankiertämiseen, niin menimme junalla ja bussilla. Yöjunalla on mukavaa mennä nukkumapaikalla ja ihan siedettävää istumapaikallakin, ainakin kaltaiseni yöeläjän mielestä. Ei muuten maksakaan hirveästi opiskelijalle! Tai no maksaa, mutta moneen muuhun mahdolliseen matkakohteeseen verrattuna varsin halvalla pääsee. Bussi Rovaniemeltä Kilpisjärvelle kulkee kaksi kertaa päivässä kumpaankin suuntaan. Etukäteen epäilin, että noin seitsemän tunnin bussissa istuminen olisi melko tympiinnyttävää, mutta matka osoittautui oikein mukavaksi. Bussista on kiva katsella maisemia ja matkalla pysähdytään useamman kerran sen verran pitkästi, että eväitä ehtii ostaa ja vessassa käydä. Me majoituimme Retkeilykeskuksella mökissä, joka oli juuri ennen sesonkia ihan edullinen ja meille just sopiva yöpymispaikka. Tukikohdalta käsin teimme päiväretkiä Mallan luonnonpuistoon, Saanan huipulle, Saanan ympäri Kilpisjärven kylän puolelle ja Saana-järvelle. Eli kolmen kokonaisen ja kahden lyhyemmän päivän aikana ehtii koluta alueen merkityt polut jotakuinkin täydellisesti. Ensimmäisenä päivänä oli tosi hieno sää (katso kuvat!), mutta sitten toisena päivänä kesken Mallan retken alkoi sataa ja sadekuuroja jatkui koko loppuajan. Onneksi tuli raahattua kumisaappaat ja sadevaatteet mukaan (tosin en ole niin hölmö, että lähtisin mihinkään Suomessa luontoretkeilemään ilman vähintääkin sadetakkia).  Kaikista paikoista ei ole erityisemmin kuvia, koska ajoittain satoi niin paljon että kamera oli repussa muovipussissa enkä sitten viitsinyt kaivaa sitä aina esiin. Tällaisena aikaisen kevään vuonna kesäkuun puoliväli oli aivan täydellinen aika käydä Käsivarressa, sillä kukat kukkivat jo ja purot olivat sen verran kuivia, että joka paikkaan pääsi helposti eikä hyttysiä vielä ollut. Lämpötila huiteli miellyttävästi siinä 10 asteen tuntumassa. Mä olen niin arktinen otus, että ihan harmitti tulla takaisin etelään Helsingin helteisiin :D Ja onnistuin muuten polttamaan nenäni toisena päivänä, vaikka aurinko oli ainakin puolet päivästä pilvessä...























perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kilpisjärvi










1200 kilometriä mennen tullen takana. Yöjunan ikkunasta aurinko laski vain noustakseen heti. Hetkeäkään ei ollut ihan pimeää. Kävin yöretkellä sateisella Saanajärvellä, valloitin tunturin ja rakastuin Mallaan. Olin pilviä korkemmalla ja näin elämäni kauneimmat maisemat.

Luonnollisesti Helsinki tuntuu nyt vähän tylsältä, mutta annan itselleni luvan suunnitella seuraavaa reissua vasta huomenna. Nyt on aika nukkua pois univelkoja. 20 tuntia bussissa ja junassa nukkumatta - olen nyt nähnyt tämän maan miltei päästä päähän ja olen väsynyt, mutta onnellinen.