keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ensilumi


ensilumi,
kummallisen varhain se
muisti minun syksyäni


satoi maahan ja peitti
roskat, kipeät muistot
maalasi maiseman päälle
unen ja kuolonkaipuun


torstai 25. lokakuuta 2012

Minä

Minun piti tehdä tästä postaus, jossa luettelen asioita mistä pidän ja en pidä itsessäni. Aloitin asioilla, joista pidän ulkonäössäni. Sitten oli tarkoitus jatkaa asioilla, joista en pidä ulkonäössä, ja lopuksi listata muita juttuja. Heti ensimmäinen kohta osoittautui liian vaikeaksi - minulla on kiva nenä, mutta muuten en keksinyt mitään. Huonoja puolia sen sijaan keksin heti useita. Ja uskallan arvella, että aika moni muukin osaisi sanoa heti huonoja puolia enemmän kuin hyviä. 

Muutenkin on tosi hankalaa kuvailla itseään. Kuka minä olen, miltä näytän, mistä pidän? Pidän kirjoittamisesta, luonnosta, taiteesta, liikunnasta (tosin en mm. kori- ja lentopallosta), hevosista ja lempisanani on kääryle. Olen 21-vuotias, 161 senttiä pitkä, asuntoni numero on 28 ja tavallinen iltalenkkini on 5 kilometriä pitkä. Olen liikaa koneella, rakastan sudokuja ja minulla on vihreät silmälasit (sekä vihreät silmät). 


Jokin osa minusta ajattelee, että olen todella epäonnistunut ihminen - olen ruma, lihava, saamaton, laiska ja tyhmä. Olen liian lyhyt ja minulla on kamalat kierot jalat. En ole sellainen, kuin minun pitäisi olla. Uskoin pitkään, että muut ihmiset odottavat ja vaativat minulta paljon ja minun on tehtävä aina vaan enemmän ja enemmän tullakseni hyväksytyksi. Mutta sitten yhtäkkiä ymmärsin, etteivät muut vaadi minulta ihmeitä. Se olen minä itse, joka ei ole koskaan tyytyväinen ja se jonkin tympeä ääni päässäni on vain omani, joka vaatii minulta yli-inhimillisiä suorituksia. Vastoin uskomaani ongelma ei olekaan siinä, ettenkö kelpaisi muille. Ehkä joskus kymmenen vuotta sitten koulukiusattuna en oikeasti kelvannut, mutta nykyään voin todistetusti saada kavereita ja olla porukassa kuten muutkin. En olekaan tuomittu ikuiseksi ajoiksi olemaan se väärällä tavalla erilainen, jota kukaan ei siedä. Muut eivät suutu minulle joka virheestäni ja hylkää minua jos epäonnistun tai olen huonolla tuulella.

Onneksi on koko loppuelämä aikaa tutustua itseensä ja oppia elämään itsensä kanssa. Ainakaan minulta se ei taida käydä ihan äkkiä. :D Inhosin teininä kaikkia itsetunnonkohotustekstejä yli kaiken ja erityisesti sellaisia joissa sanottiin kaikkea "sinä olet ihana juuri sellaisena kuin olet" -tyylisiä tsemppilauseita. En kyllä innostu niistä ihmeemmin vieläkään, niin en sitten totea tässä lopuksi mitään vastaavaa. :D En ole ihana enkä huipputyyppi, olen ihan tavallinen ja aika kummallinen ja rasittava usein, mutta minulla on silti oikeus ja mahdollisuus olla vihaamatta itseäni. En elä täysin muita varten enkä myöskään vain itseäni varten. Minulla on oikeus tavoitella onnellisuutta, mutta minulla on myös velvollisuus tehdä se niin, että otan mahdollisimman hyvin ympäristöni, muut ihmiset ja erityisesti läheiseni huomioon.