maanantai 22. huhtikuuta 2013

äiti


näemme molemmat
samoja unia
salaisista, tummista huoneista
yhteistä on kaikki
mistä ei puhuta

aikuisena tahdon äidin
olevan lähellä ja kaukana

maanantai 8. huhtikuuta 2013

huhtikuu


Mulla on meneillään vähän kaikenlaista ja tuntuu, että olen viime aikoina taas ajatellut ja oivaltanut paljon merkittäviä asioita. En vaan saa kirjoitettua niistä, koska kaikki tuntuu joko liian henkilökohtaiselta kerrottavaksi julkisesti tai sitten mua alkaa epäilyttää, että tokkopa ketään muuta kiinnostaa mietteeni. Tämä on kuitenkin mun blogini ja ei pitäisi ajatella niin, koska kyllähän voin julkaista täällä ihan mitä haluan. Mulla on muutenkin vähän turhan korkea kynnys näyttää muille tekemiäni asioita, niin kirjoituksia kuin kuviakin. Kaikkien tekstien pitäisi olla ihan viimeisen päälle valmiiksi mietittyjä ja luettu kymmeneen kertaan läpi kirjoitusvirheiden varalta. Voisin siis ottaa tämän kevään tavoitteeksi kirjoitella tähän blogiin enemmän miettimättä, että kehtaanko nyt julkaista näin hutaistuja juttuja. Toinen tavoite voisi olla valokuvata enemmän - olen tainnut lähteä kameran kanssa kävelylle viimeksi helmikuussa... (Niinpä nämä kuvat on ajankohtaisesti vuosilta 2009-2010.)




lauantai 2. maaliskuuta 2013

syitä olla onnellinen


Nyt on ollut paljon ihanan aurinkoisia päiviä ja tuossa vajaa viikko sitten sain sellaisen päivän innostamana pitkästä aikaa kaivettua kameran esille. Suuntasin Vanhankaupunginlahdelle ja huomasin, että aika moni muukin näillä huudeilla asuva oli saanut saman idean, puhumattakaan kymmenistä venäläisistä turisteista joiden kanssa sitten kuvasin yhtä suurella innolla pääkaupunkimme talvista idylliä. No, mikäs siinä, kukaan ei ainakaan tuijottanut ihmeissään että mitä kuvaan. :D




Minussa on selvästi jotain kevätintoa jo havaittavissa, koska olen enimmäkseen erittäin hyvällä tuulella! Tänään olen mutustellut tummaa suklaata ja haaveillut mm. Trans-Siperian matkastani ja tulevista opiskelujutuista jotka toivon mukaan toteutuu. Odotan jo ihan innolla, että lumi sulaa ja voin istua puistossa juomassa kaljaa sekä seikkailla metsässä vuoden lyhimpinä öinä. 




Kuuntelin eilen illalla CMX:n uusia biisejä ja näin yöllä erittäin häiritseviä unia. Sellaista se CMX näköjään teettää. Oikeasti en ole ihan varma, tykkäänkö uudesta levystä vai en. Olen ollut CMX-fani 14-vuotiaasta asti ja musta on tosi hassunhauskaa näin jälkeenpäin muistella, miten olen teiniangsteissani kuunnellut CMX:ää. :D Nykyään kun biisit aukeavat mulle vähän eri tavalla... Kohta kahdeksan vuotta jatkuneen CMX-kuuntelun jälkeen vanhat biisit ovat minulle sillä tavalla merkityksellisiä, että suhtaudun uusin ehkä liian kriittisesti ja mulla kestää aina hetki ennen kun voin lämmetä niille. 

Totesin äsken, että elämäni on joskus aika absurdia, mutta tykkään nyt siitä juuri tällaisena paljon! 

tiistai 19. helmikuuta 2013

Jäätyneitä puita ja muistoja elokuulta


yöbussi on maanantaisin
kaupungin rauhallisimpia hetkiä

valvottuani yön olen edelleen
katkeransuloinen ja rakastunut

voin aina matkata ja itkeä
mutta niin en pääse kotiin

fjara - se on ranta islanniksi
ja minun salainen nimeni

en tiedä tunteelle nimeä,
mutta se ei mahdu minuun nyt


tiistai 18. joulukuuta 2012