ihana outo elämä

 

en tiedä miksi on haikea olo,

kun kaikki on tosi hyvin

ehkä se on se, että koskaan en tiedä

missä olen ensi syksynä

 

mikä muuttuu?

minä ainakin.

joka vuosi on uusi syksy

ja uusi syntymäpäivä

 

uusia koteja,

sama vanha sydän

sielullani on kaksi kotia

sinä ja minä

 

olen rajalla

lähteminen ja jääminen pelottaa yhtä paljon

onko jo aika hypätä eteenpäin

sanoa, että nähdään

vaikken koskaan tule takaisin

 

kaikkihan sen tietää,

että olen levoton sielu

 oppinut luomaan nahkani jo nuorena

syntymään uudelleen ja uudelleen

voiko tästä elämästä

edes rakentaa mitään kestävää?

 

olin jo valmis antamaan pois

mutta nyt pidän lujasti kiinni

sinusta ihana ja outo elämäni

tampere

 

Käytiin Tampereella, oli parasta. <3 Mulla on ehkä vähän koti-ikävä joskus, ainakin silloin kun katselen näitä alkusyksyn aurinkoisia kuvia. 

 

Musta tuntuu, että laitan tänne blogiin yleensä vaan kamalan angstisia tekstejä, mutta semmoiseksi se aina meinaa mennä kun kirjoitan fiktiota. Oikeassa elämässä olen silti onnellinen höpsö. Jottei tämä blogi menisi liian surumieliseksi, niin laitetaas välillä vaan kuvia! Ainakin minulle tulee hirmu lämpöinen ja leppoisa fiilis kun katselen näitä. Mulle on tapahtunut niin paljon hyviä asioita viime aikoina, etten voi muuta kuin olla kiitollinen.

kuvia ajasta

älä katso silmiin nukkuvaa saatanaa

silmät auki valveunessa varjoja tuijottavaa

 Se syksy oli erilainen kuin muut. Vihjeitä sateli, ei tarvinnut kysyä etanaa näyttämään sarvensa että tuleeko pouta vai jotain pahempaa. Satunnaiset sanat, lehtien otsikot ja vastaantulijoiden kasvot kirkuivat sitä. Kaikki olivat hiljaa, mutta jokainen tunsi pelon valtaavan sydämensä. He eivät osanneet puhua siitä, eivät antaa tunteelleen nimeä. En minäkään rohjennut ottaa sitä puheeksi, että näin metsässä mustapukuisen miehen. Se seisoi kalliolla ja katsoi alas liikenteen kohinaan. Siellä minä istuin vieressäsi linja-autossa, joka oli aikataulustaan myöhässä.

En minä uskaltanut sanoa, että kaksoisolentosi näki minut enkä tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta illalla satoi, minä menin ulos ja etsin etanoita. Etana etana näytä sarves, onko huomenna... Anna minulle anteeksi, etten ollut tarpeeksi rohkea. Etten puhunut epäilyksistäni, etten uskaltanut puhua silloin kun olisin vielä voinut.

tajunta virtaa

sienimieli halkeilee kuivuudessa

heinäkuu on polttanut sieluni

liekit ovat katselleet taivasta,

tuonne minä haluan

nyt kaikki on mustaa tuhkaa

vesiväreinä ei tajunta virtaa

se on jähmettynyt kuvaksi

joka huutaa oma nimeään

koditon

 olen itkenyt steissillä ja myöhästynyt
yön viimeisestä ännästä
istunut jäisellä penkillä ja ikävöinyt
turvassa helsingin sylissä